Mika Hautala tuotantopäälliköksi – VAMM Steelin organisaatiomuutos on käynnissä

Mika Hautala on valittu VAMM Steelin tuotantopäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hautala työskenteli aiemmin VAMM Steelilla tuotannon suunnittelijana.

Hautala aloitti tuotantopäällikkönä toukokuun alussa. Hänen nimityksensä on osa tulevaa organisaatiomuutosta, joka toteutuu lähiaikoina.

– Organisaatiomuutos koskee monia työtehtäviä ja vaikuttaa etenkin työnjohtoon, toimitusjohtaja Vesa Tammela kertoo.

 

Uudet tilat sujuvoittavat tuotantoa

Hautalalla on paljon kehitysideoita tuotantoon. Tällä hetkellä tuotannon pitää kuitenkin kiireisenä muutto uusiin tiloihin. Koko VAMM Steel on uudessa rakennuksessa vuoden loppuun mennessä.

– Uudessa rakennuksessa tuotanto on mahdollista toteuttaa järkevästi, sillä tehtaan layout on suunniteltu täysin uudelleen. Työpisteet ovat kompaktimmalla alueella, hukkatilaa on vähemmän ja prosessit saadaan sujuviksi, Myös työolosuhteet ovat paremmat, sillä ilmanvaihto, valaistus ja sosiaalitilat ovat modernit, Hautala kertoo.

Hautala aikoo tulevaisuudessa kehittää muun muassa toimintatapoja ja toiminnanohjausjärjestelmää. Hän haluaakin työntekijät mukaan yrityksen kehittämiseen.

– Haemme ajatuksia, miten asiat voidaan tehdä täysin uudella tavalla. Tuotannon kehittäminen on jatkuva prosessi, johon tarvitsemme kaikki mukaan.

 

Monipuolinen tuotanto pitää mielenkiinnon yllä

Hautala tuli VAMM Steelille töihin vuonna 2017. (Lue vanha juttu tästä). Hautala kommentoi silloin, että VAMM Steelin työilmapiiri on oma-aloitteinen ja yrityksessä saa tuoda esille omia näkemyksiä. Ensivaikutelma piti paikkansa, ja kaksi vuotta myöhemmin mies on edelleen kiinnostunut haasteista.

– Olen viihtynyt VAMM Steelilla hyvin, koska täällä on monipuolinen tuotanto ja uuden oppimista riittää. Tuntui luonnolliselta edetä tuotantopäälliköksi, vaikka työnkuva onkin nyt aivan erilainen.

Hautala on työskennellyt aiemmin Vamecilla/Hanzalla 16 vuotta sekä sen jälkeen Leimecillä. Hän on toiminut ohutlevyvalmistuksen parissa muun muassa työnjohtajana, myyntitehtävissä, tuotannon suunnittelussa ja kehitysprojekteissa. Hautala on ensimmäiseltä koulutukseltaan kokki. Siksi hänellä onkin kokemusta, jota jokaisella metallialalla työskentelevällä ei välttämättä ole.

– Olen oppinut paineensietokykyni ravintola-alalta. Metallipuolella nautin siitä, että tässä ei ole koskaan valmis. Tämä on minulle hieno mahdollisuus, koska uskon, että tuotantopäällikkönä voin kehittyä valtavasti.

Lue myös nämä

VAMM Steel on jälleen mukana Alihankintamessuilla Tampereella! Löydät meidät tutulta paikalta A-hallista, osastolta A729. Tule tapaamaan meitä ja keskustelemaan, kuinka ratkaisemme juuri sinun valmistushaasteesi tuotteidemme ja palvelujemme avulla. Ota rohkeasti yhteyttä jo etukäteen – autamme mielellämme kaikissa valmistukseen liittyvissä kysymyksissä. Kuten aina, osastollamme kohtaavat teräksinen ammattitaito, uudet innovaatiot – ja raikas olut. Tervetuloa verkostoitumaan ja

— Teemme VAMM Steel Oy:llä jatkuvaa kehitystyötä yrityksen kaikilla toiminta-alueilla. Tavoitteena on tietenkin kasvu, joka tehdään järkevillä ja tuottavuutta kasvattavilla investoinneilla. Tämä on kuitenkin vain yksi asia. Investointien lisäksi tarkastelemme prosessiemme toimivuutta, pidämme työympäristön turvallisena ja toimivana ja huolehdimme siitä, että yli 65 henkilön työyhteisömme viihtyy meillä töissä. kertoo VAMM Steelin toimitusjohtaja Vesa Tammela. VAMM

VAMM Steel on jälleen mukana Alihankintamessuilla Tampereella – löydät meidät vanhalta tutulta paikalta A-hallista, osastolta A729! Tule tapaamaan meitä niin selvitetään yhdessä, mitkä tuotteemme ja palvelumme ratkovat juuri sinun valmistuspulmasi. Katso yhteystietomme ja kysy vaikka heti, jos valmistus mietityttää! Tuttuun tapaan osastollamme kohtaavat teräksiset innovaatiot ja raikas olut. Tervetuloa! Maksuton sisäänpääsy rekisteröityneille Vältä jonottaminen ja