UUTISARKISTO

Uusia sopimuksia Tampereen alihankintamessuilta VAMM Steelille

Oy osallistui ensimmäistä kertaa Tampereen alihankintamessuille. —Kävimme neuvotteluita eri sektoreiden kanssa mm. koneidenvalmistus, energiasektorin, sähköjakelun ja ajoneuvoteollisuuden kanssa. Näiltä messuilta osa kontakteista on jo realisoitunut uusiksi sopimuksiksi, kertoo VAMM Steelin Oy:n tj. Vesa Tammela. Hänen mukaansa messut ovat näkyvyyden ja tunnettavuuden takia uudelle yritykselle aivan ehdoton juttu. —Liikkeellä olleet kävijät olivat messuilla ammattiasenteella. Aistimme selvästi,

VAMM Steel mukana Alihankinta-messuilla

Teollisuuden osaajat ja sen kärkiyritykset kokoontuvat Tampereelle Alihankinta messuille. Suomen suurin teollisuuden tapahtuma järjesteään 15.–17.9.2015 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Noin tuhannen näyteilleasettajan joukossa mukana on myös Vamm Steel Oy.

VAMM Steel jatkaa ohutlevy-komponenttien, roottoreiden ja staattoreiden osien ja järjestelmätoimitusten tuotantoa Strömberg Parkissa Vaasassa

VAMM Steel perustettiin tammikuussa 2015. Tehtaan avainhenkilöt ostivat In Capin ohutlevy- ja staattori- ja roottorituotannon. —Osaamme ja uskomme tähän, toteaa VAMM Steelin toimitusjohtaja Vesa Tammela. Yrityksen palvelukseen siirtyi osaavien ja ammattitaitoisten työntekijöiden vuosikymmenten kokemus ja osaaminen ohutlevyjen työstöstä ja roottori- ja staattoriosienvalmistuksesta. VAMM Steelillä on asiakkaana useita globaaleja tai globaaleilla markkinoilla toimivia yrityksiä esim. ABB.

Osaava henkilöstö on kaiken a ja o – VAMM Steel Oy palkitsi työntekijöitä työvuosista ja muisti pyöreitä vuosia viettäviä

VAMM Steel Oy palkitsi perjantaina työntekijöitään palvelusvuosista. —Kun teimme päätöksen tehtaan ostamisesta, yksi merkittävin asia oli osaava henkilöstö, sanoo VAMM Steel Oy:n tj. Vesa Tammela. —Ei pelkällä yrityksellä ja koneilla tee mitään, jos ei ole osaamista ja asennetta, jatkaa Vesa. Nyt palkituilla on takanaan 15-25 vuoden työkokemus ja paljon osaamista.   20-vuotisesta urasta palkittiin Kari

VAMM Steelille uudet verkkosivut

Teollisuusyrityksiltä kysytään usein, että mitä te valmistatte tai mitä te voitte valmistaa? VAMM Steelin verkkosivujen sisällön tarkoituksena on kertoa mahdollisimman konkreettisesti, millaisia tuotteita pystymme valmistamaan ja millaisia palveluita tarjoamme, kertoo VAMM Steelin toimitusjohtaja Vesa Tammela.