VAMM Steel on auki koko kesän – uusi tuote plex-suoja

VAMM Steelin tuotanto on auki normaalisti koko kesän. Koronavirustilanne on tuonut myös uuden tuotteen VAMM Steelin tuotevalikoimaan. Plex-suojia on myyty jo täyttä häkää.

– Valmistamme plex-suojia mm. hotelleihin, ravintoloihin ja myymälöihin. Toimitamme suojat tulevaksi kesäksi esimerkiksi PowerParkiin lippukassoille ja muihin eri palvelupisteisiin, toimitusjohtaja Vesa Tammela kertoo.

Plex-suojat valmistetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Niistä voidaan valmista eri kokoisia, jalalla seisovia, palvelutiskiin kiinnitettäviä, katosta roikkuvia ja muita malleja tarpeen mukaan. Tammelan mukaan myös pleksissä oleva palveluaukko kokoa voidaan räätälöidä palvelutilanteeseen sopivaksi.

– Palveluaukko voi olla vaikka maksupäätteen tai tuopin kokoinen riippuen asiakkaan toimialasta. Tärkeintä on, että pleksi suojaa kunnollisesti pisaroilta sekä asiakaspalvelijaa että asiakasta.

Uusiin toimitiloihin ollaan tyytyväisiä

VAMM Steel muutti kokonaan uusiin toimitiloihin vuodenvaihteessa. Tehtaan sisällä muutoksia tehdään edelleen.

– Muutamme järjestystä vielä tehtaan sisällä, jotta saamme materiaalivirtauksia joustavammaksi ja suoraviivaisemmiksi.

Uusissa toimitiloissa on hyvä ilmastointi, parempi valaistus ja ergonomia. Näiden ansiosta myös turvallisuusriskit pienenevät. Henkilöstöltä on tullut jo positiivista palautetta.

– Teimme ergonomiaan muutoksia jo muuttovaiheessa. Kehitämme työskentelyolosuhteita sitä mukaan, kun saamme työntekijöiltä palautetta. Olemme kiinnittäneet huomiota esimerkiksi työskentelykorkeuksiin ja käsillä tehtävien työvaiheiden ergonomiaan. Näitä asioita kehitetään meillä jatkuvasti, työntekijöiden pääluottamusmies Mikko Hanka kertoo.

Pidetään kiinni koronaviruksen ennaltaehkäisystä

Kevään aikana VAMM Steelilla on panostettu hygieniaan. Vessat on jaettu osastoittain, taukohuoneen pöydät ovat etäällä toisistaan, käsidesiä on tarjolla ja etätöitä on tehty mahdollisuuksien mukaan.

Tammela uskoo, että osa koronatilanteen aikana tulleista käytännöistä jää pysyväksi. Etätyöt ovat mahdollistaneet monelle tehokkaamman työnteon. Koronan etenemistä ei kukaan voi ennustaa.

– Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Pidämme kuitenkin kiinni hyvästä linjasta, mikä on nyt aloitettu. Desinfioidaan, pestään käsiä ja liikutaan luonnossa. Kyllä koronasta selvitään.

Lue myös nämä

VAMM Steel on jälleen mukana Alihankintamessuilla Tampereella! Löydät meidät tutulta paikalta A-hallista, osastolta A729. Tule tapaamaan meitä ja keskustelemaan, kuinka ratkaisemme juuri sinun valmistushaasteesi tuotteidemme ja palvelujemme avulla. Ota rohkeasti yhteyttä jo etukäteen – autamme mielellämme kaikissa valmistukseen liittyvissä kysymyksissä. Kuten aina, osastollamme kohtaavat teräksinen ammattitaito, uudet innovaatiot – ja raikas olut. Tervetuloa verkostoitumaan ja

— Teemme VAMM Steel Oy:llä jatkuvaa kehitystyötä yrityksen kaikilla toiminta-alueilla. Tavoitteena on tietenkin kasvu, joka tehdään järkevillä ja tuottavuutta kasvattavilla investoinneilla. Tämä on kuitenkin vain yksi asia. Investointien lisäksi tarkastelemme prosessiemme toimivuutta, pidämme työympäristön turvallisena ja toimivana ja huolehdimme siitä, että yli 65 henkilön työyhteisömme viihtyy meillä töissä. kertoo VAMM Steelin toimitusjohtaja Vesa Tammela. VAMM

VAMM Steel on jälleen mukana Alihankintamessuilla Tampereella – löydät meidät vanhalta tutulta paikalta A-hallista, osastolta A729! Tule tapaamaan meitä niin selvitetään yhdessä, mitkä tuotteemme ja palvelumme ratkovat juuri sinun valmistuspulmasi. Katso yhteystietomme ja kysy vaikka heti, jos valmistus mietityttää! Tuttuun tapaan osastollamme kohtaavat teräksiset innovaatiot ja raikas olut. Tervetuloa! Maksuton sisäänpääsy rekisteröityneille Vältä jonottaminen ja