Jan Halonen voitti hitsauksen SM-kilpailut: ”työkokemus auttoi kilpailussa”

VAMM Steelin hitsari Jan Halonen voitti hitsauksen Suomen mestaruuden Konepaja-messuilla Tampereella 20–22. maaliskuuta. Kilpailu koostui kolmesta harjoitusleiristä, jotka järjestettiin loppuvuodesta 2017 ja alkuvuodesta 2018.

Halonen on tyytyväinen voittoon, vaikka jännittikin kovasti.

– Uskon, että ilman jännitystä suoritukseni olisi ollut vielä parempi. Kannatti kuitenkin osallistua.

Halonen on työskennellyt hitsarina 15-vuotiaasta lähtien. Tällä hetkellä 18-vuotias Halonen viimeistelee opintojaan Vamiassa ja työskentelee täysipäiväisesti VAMM Steelilla.

 

Hitsaaminen vaatii tarkkuutta

Halosen mukaan työkokemuksesta oli hyötyä kilpailussa, sillä jokapäiväisessä työnteossa hitsaamiseen on kehittynyt rutiini.

– Hitsaan VAMM Steelilla pääasiassa isoja teräsrakenteita. Vaikka kilpailussa tehtiin erilaisia asioita kuin työssäni, kokemuksesta oli varmasti hyötyä, sillä homma tulee selkärangasta.

Halosen mukaan hitsaamisessa ei saa hutiloida. Myös kilpailussa vaadittiin kärsivällisyyttä, sillä yksi tehtävistä oli paineastian hitsaaminen.

– Hitsaaminen vaatii keskittymistä ja tarkan luonteen. Olen myös tarkka hitsausjäljen ulkonäöstä. Kun jälki on tasaista, työ on tehty kunnolla.

Jan kertoo oppineensa paljon VAMM Steelilla ja kehuu työkavereitaan. Kun voitto tuli, onnitteluja sateli joka puolelta.

 

VAMM Steel kannusti kilpailuun

Halonen osallistui kilpailuun VAMM Steelin esimiesten, valmentajansa Vamian lehtori Peter Stagnäsin ja kilpailun päätuomarin Seppo Paloluoman kannustuksesta. Paloluoma kertoo, että kun hän tutustui Haloseen vajaa kaksi vuotta sitten, hän näki miehessä heti potentiaalia.

– Olen ollut yli 10 vuotta mukana järjestämässä hitsauskilpailua ja voin sanoa, että Halonen on pätevä ja innokas kaveri. Oli hyvä, että häntä kannustettiin VAMM Steelilla mukaan kilpailuun. VAMM Steel antoi myös vapaata harjoittelua varten, joten työnantajalla on iso osuus siihen, että Halonen sai mahdollisuuden osallistua kilpailuun.

Paloluoman mukaan kilpailusta on hyötyä tulevaisuudessakin. Entiset kilpailijat ovat päätyneet esimerkiksi yrittäjiksi ja johtotehtäviin. Halonen ei osaa vielä sanoa, minne hänen tiensä vie.

– Jatkan VAMM Steelilla mielelläni valmistumisen jälkeenkin. Aika näyttää, millaisiin tehtäviin päädyn.

Lue myös nämä

Protoista tehokkaaseen sarjatuotantoon

Protoista tehokkaaseen sarjatuotantoon

VAMM Steelin vahvuus on kyky optimoida valmistettavuus. Protovaiheessa tehtyjen toimenpiteiden ja avoimen vuoropuhelun hyödyt kertautuvat sarjatuotantovaiheessa. VAMM Steel tulee mukaan projekteihin usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa: lähtökohtana voi olla ideatason suunnitelma. Tuotteen käyttötarkoitus ja vaatimukset käydään asiakkaan kanssa läpi, ja saadun tiedon perusteella jalostetaan prototyyppi siten, että materiaalivalinnat ja komponentit palvelevat sarjatoisteisuutta. Luottamuksellinen avoimuus Prototyyppi

tuotanto VammSteel

Yksi kumppani – vähemmän vaivaa, enemmän arvoa.

VAMM Steelin toiminta perustuu selkeään lupaukseen: vaivattomuus asiakkaalle. Asiantuntijuudella, asenteella ja monipuolisilla metallin käsittelypalveluilla VAMM Steel myös lunastaa lupauksen: asiakas saa yhdestä paikasta laajan kattauksen metalliosaamista ilman monimutkaista alihankintaketjua ja useiden toimittajien koordinointia. Vaikka VAMM Steelin tunnetaan ohutlevyosaajana, yrityksen tarjonta on huomattavasti tätä laajempi. Samasta talosta löytyvät ohutlevytyöt, hitsaus, koneistus sekä kokoonpano. Lisäksi asiakkaalle voidaan

Kun muut pohtivat, me tartumme toimeen

VAMM Steelillä ei jäädä odottamaan – meillä tehdään ja kunnolla. Asiakkaat arvostavat meissä ennen kaikkea sitä, että työt valmistuvat silloin kun luvataan ja jälki kestää tarkastelun. Pohjalainen periksiantamattomuus ei ole meille iskulause, vaan arjen rytmi. “Laatua ei tehdä tarkastamalla, vaan tekemällä. Jokainen vastaa omasta työnjäljestään, ja se näkyy siinä, että asiakkuudet jatkuvat vuosia,” toimitusjohtaja Vesa