VAMM Steelilla huolehditaan siitä, että henkilöstön työkyky pysyy hyvänä. Tänä keväänä VAMM Steel tarjoaa Firstbeat-mittaukset kaikille yli 30-vuotiaille työntekijöille. Mittauksen avulla henkilöstön terveyteen ja työkyvyn säilyttämiseen voidaan tarttua jo varhaisessa vaiheessa.
Firtstbeat on sykevälimittaus, joka suoritetaan elektrodikiinnitteisellä mittalaitteella. Mittalaite on kehossa kolme vuorokautta yötä päivää ja se mittaa muun muassa stressiä, palautumista sekä yöunia.
– Haluamme pitää huolta työntekijöidemme jaksamisesta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös se, mitä teemme vapaa-ajalla. Mittaukseen osallistuvat saavat henkilökohtaista palautetta, mutta tulosten perusteella voimme myös yrityksenä miettiä, mitä parannettavaa meillä on, toimitusjohtaja Vesa Tammela kertoo.
Henkilökohtainen palaute auttaa tekemään muutoksia
Mittauksessa nähdään esimerkiksi elämäntapoihin liittyviä riskejä tai ylikuormittumisen merkkejä, mutta myös tekijöitä, jotka edistävät omaa hyvinvointia. Työntekijät saavat tuloksista henkilökohtaisen palautteen, jonka avulla he voivat tehdä muutoksia. Heille tehdään myös seurantamittauksia, jotta nähdään muutosten hyödyt. Projekti kestää kaksi vuotta.
Mittaukset on otettu VAMM Steelilla positiivisesti vastaan. Materiaalien ostosta vastaava Tomi Nieminen ja prässityöntekijä Mikko Hanka odottavat innolla mittausta. Miehet ovat valmiita tekemään muutoksia tulosten perusteella. Nieminen kertoo, että hän on odottaa eniten vinkkejä palautumiseen.
– Todennäköisesti nukun liian vähän. On kiinnostavaa nähdä, mitä mittauksessa ilmenee, Nieminen pohtii.
Myös Hanka odottaa vinkkejä erityisesti palautumiseen. Molempien mielestä mittausten järjestäminen työpaikalla on hyvä idea.
– On hieno asia, että työnantaja osallistuu meidän hyvinvointi- ja terveysasioihin. On työnantajallekin tärkeä, että työntekijät ovat hyvässä kunnossa, Hanka kertoo.